Klassikkotuote, palkinto jaettu I love me messuilla!
Lehdistötiedote: A. Vogel Oy:n Echinaforce® historian ensimmäinen Terveystuotealan klassikkotuote
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto julkisti terveystuotealan historian ensimmäisen klassikotuotteen I love me -messutapahtumassa perjantaina 20.10.2023. Tämä merkittävä tunnustus myönnettiin A. Vogel Oy:n Echinaforcelle. Erinomainen kuluttajapalaute, laadukkuus ja tuotteella tehdyt tutkimukset ovat toimineet tärkeänä tukena Echinaforcen menestyksessä ja suosion nousussa.
Echinaforcen tarina on mielenkiintoinen osa kasvilääkinnän historiaa. Euroopan fytoterapian pioneerina tunnettu Alfred Vogel sai echinacean eli punahatun siemenet lahjaksi Lakota Sioux heimon parantajalta, kun Vogel oli tutustumassa Pohjois-Amerikan kasvilääkintäperinteeseen ja kulttuuriin. Eurooppaan palattuaan Vogel onnistui viljelemään näistä siemenistä punahattua myös Sveitsissä ja ensimmäisen kerran Echinaforce tuli markkinoille 1950-luvun puolivälissä. Samaa echinacea siemenkantaa käytetään edelleen Echinaforcen valmistuksessa. Suomen terveyskauppoihin Echinaforce tuli myyntiin 1970-luvulla. Nykyisin Echinaforce on perinteinen kasvirohdosvalmiste (itsehoitolääke) flunssan tukihoitoon ja ennaltaehkäisyyn.
"Kiitos suuresta kunnianosoituksesta, jonka terveystuotealan ammattilaiset myönsivät A. Vogel Oy:n Echinaforcelle. Tämä on hieno ja historiallinen hetki, ja haluan kiittää tästä tunnustuksesta. On ollut hienoa seurata, miten Echinaforce on ollut osa suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia jo vuosikymmeniä. Alfred Vogelin filosofia luonnonmukaisesta hyvinvoinnin ylläpidosta on edelleen ajankohtainen, ja olemme ylpeitä voidessamme jatkaa hänen perintöään", toteaa A. Vogel Oy:n toimitusjohtaja Pirjo Rantanen.
Terveystuotealan parhaita tuotteita on valittu yli 35 vuoden aikana noin 100. Näiden vuoden voittajatuotteiden joukosta on nyt ensimmäisen kerran valittu tuote, jolle myönnetään tunnustus terveystuotealan virallisena klassikkotuotteena.
Klassikkotuotteen kriteerit ovat:
- tuote on valittu aikanaan terveystuotealan vuoden voittajatuotteeksi
- tuotteen taustalla on tutkimustietoa ja onnistunutta tuotekehitystä
- tuote on laadukas ja luotettava
- tuotteella on laaja positiivinen kuluttajapalaute
- tuote on terveystuotealan tavoitteiden ja hengen mukainen; se soveltuu
itsehoitotuotteeksi terveydestään huolehtivalle kuluttajalle
Echinaforcen suuresta arvostuksesta kuluttajien ja terveystuotealan ammattilaisten keskuudessa kertoo myös se, että Echinaforce oli kautta aikain ensimmäinen terveystuotealan tuotevalinta vuodelta 1987.
"Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto haluaa onnitella A. Vogel Oy:ltä ensimmäisestä klassikkotuote-tunnustuksesta. Alfred Vogel on ollut merkittävä vaikuttaja suomalaiselle terveyskaupalle, ja hänen kirjansa, luennot ja tuotteet ovat auttaneet monia suomalaisia ylläpitämään omaa terveyttään ja hyvinvointiaan. Vogelin filosofia luonnonmukaisesta terveyden ylläpitämisestä on edelleen ajankohtainen ja hänen arvonsa elää vahvana terveysalalla ympäri maailman", toteaa liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.
Lehdistötiedote on julkaistu ePressi-palvelussa.
Mika Rönkkö
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
"Usko omiin kykyihisi, niin voitat esteet."